Valtion talousarvioesityksessä päätettiin kasvattaa Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoituksen valtuutta huomattavasti vuodesta 2025 alkaen. Samalla muun kuin t&k-rahoituksen valtuuksiin tehdään leikkauksia. Eduskunta vahvistaa talousarvion joulukuussa 2024. Linjaus aiheuttaa muutoksia moniin Business Finlandin rahoituspalveluihin.
– Pitkäjänteinen ja riittävä julkinen rahoitus yritysten kasvuun ja uudistumiseen on ehdottomasti positiivinen asia Suomen ja suomalaisten tulevaisuuden kannalta. Jotta pystymme käyttämään kasvavan t&k-rahoitusvaltuuden vaikuttavasti, joudumme tarkastelemaan kokonaisuutta: mihin meidän kannattaa keskittyä ja mitä vähentää. Se on sekä asiakkaidemme että kaikkien veronmaksajien etu, sanoo Business Finlandin rahoitustoiminnasta vastaava johtaja Timo Metsä-Tokila.
Alla on tietoa rahoitustoimintamme vuoden vaihteessa toteutettavista uusista avauksista, selkeytyksistä, kriteereiden tiukennuksista sekä hakujen tauoista.
Rahoitusta luovien alojen ja luovia aloja hyödyntävien alojen t&k-toimintaan
Hallitus on päättänyt kohdentaa Business Finlandin myöntövaltuudesta 9 miljoonaa euroa luovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemiseen vuonna 2025.
Tarjoamalla rahoitusta luovien alojen yrityksille ja kannustamalla muita kasvualoja hyödyntämään luovaa osaamista niiden tutkimus- ja kehitystoiminnassa autamme luovaa alaa uudistumaan. Luovien alojen t&k-rahoituksen tarkoitus on jakaa yrityksen kanssa riskiä kunnianhimoisissa projekteissa, joissa kehitetään osaamista kilpailuedun saavuttamiseksi kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi rahoitusta tarjotaan yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteishankkeisiin, joissa ne tuottavat yhdessä uutta tietoa ja innovaatioita luovan alan uudistamiseksi
Lisätietoja rahoituksesta tulee Business Finlandin tutkimus- ja kehitysrahoituspalveluja esitteleville verkkosivuille 16.12.2024. Ko. sivulle tulee myös tiedot rahoitushauista ja -infosta.
Rahoitushakuja avataan kaksi: toinen yritysten t&k-hankkeille ja toinen yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteisille Co-Innovation-hankkeille. Rahoitushaut avataan 22.1.2025. Hakuinfo järjestetään 29.1.2025.
Rahoitusta yliopistollisten sairaaloiden t&k-toimintaan
Hallitus päätti budjettiriihessään, että Business Finlandin t&k-rahoitusta voidaan suunnata myös hyvinvointialueiden yliopistollisten sairaaloiden t&k-toimintaan. Projektit on toteutettava yhteistyössä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa Co-Innovation-yhteishankkeissa. Rahoituksen hakijana voivat olla hyvinvointialueet tai HUS ja projektit toteutetaan yliopistollisissa sairaaloissa.
Avaamme tammikuussa 2025 hyvinvointialueille mahdollisuuden hakea Co-Innovation-t&k-rahoitusta yhdessä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Lisätietoja rahoituspalvelusta tulee Business Finlandin verkkosivuille tammikuun alussa.
Tutkimusorganisaatioiden rahoitusta yksinkertaistetaan
Tutkimusorganisaatioille suunnatuissa rahoituspalveluissa on käytetty eri rahoitustasoja esimerkiksi sen mukaan, mistä palvelusta on kyse ja miten paljon projekteissa tehdään kansainvälistä yhteistyötä. Vuoden 2025 alusta julkisen tutkimuksen projekteissa Business Finlandin rahoitus on 80 % projektin hyväksytyistä kustannuksista. Muutos helpottaa sekä asiakkaiden että Business Finlandin työtä. Muutos koskee Co-Creation, Co-Innovation, Co-Research ja Research to Business -rahoituspalveluita.
Vuoden alusta muuttuu myös julkisen sektorin enimmäisosuus Co-innovation yhteishankkeissa, mikä laskee 70 prosentista 60 prosenttiin.
Lue lisää muutoksista 1.1.2025 alkaen tutkimusrahoituspalvelujen sivuilta.
Vähän käytettyjä rahoituspalveluja lopetetaan
Into ja Ecosystem Integrator -rahoituspalvelut suljetaan vähäisen kysynnän vuoksi. Viimeinen uusien hakemusten jättöpäivä on 15.12.2024.
Exhibition Explorer -rahoituksen kriteerejä kiristetään
Exhibition Explorer -rahoituspalvelua säätelevään valtioneuvoston asetukseen tehdään muutoksia, joiden on määrä astua voimaan 1.1.2025, mikäli asetus hyväksytään joulukuussa. Uudistamme samassa yhteydessä myös rahoituksen myöntämisen kriteereitä.
Avustuksen enimmäissumma yhtä messuhanketta kohden pienenee 15 000 eurosta 10 000 euroon.
Rahoituksen myöntämisen pääsääntönä on jatkossakin, että vähintään neljä kotimaista pk- tai midcap-yritystä hakee Exhibition Explorer -rahoitusta samoille messuille.
Asetuksen sanamuotoja on esitetty täsmennettäväksi komission antaman tulkinnan mukaisesti ja sen vuoksi hakijan on jatkossa kuvattava mitä uutta markkina-aluetta tai asiakassegmenttiä yritys messuosallistumisella tavoittelee ja miten messuille osallistuminen edistää yrityksen uusien tai olemassa olevien tuotteiden vientiä uusille markkinoille. Rahoitusta voidaan jatkossakin myöntää samaan messutapahtumaan useita kertoja. Uudella markkinalla tarkoitetaan markkina-aluetta tai asiakassegmenttiä, johon yritys ei vielä harjoita vakiintunutta vientitoimintaa. Yksittäisiä toteutuneita vientitoimituksia ei katsota vakiintuneeksi vientitoiminnaksi.
Rahtikustannuksia ei enää hyväksytä suoriin ostopalvelukustannuksiin, vaan ne sisältyvät jatkossa Muut kustannukset -erään.
Päätöksenteko vuoden 2025 messutapahtumiin liittyviin hakemuksiin käynnistetään vasta tammikuun alussa ja hakemusten käsittelyyn sovelletaan 1.1.2025 voimaantulevaa asetusta ja uusia rahoituksen myöntämisen kriteereitä riippumatta siitä, milloin hakemus on saapunut. Messutapahtumia käsitellään aikajärjestyksessä, kun samaan messutapahtumaan on saapunut vähintään neljä hakemusta.
Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen vähimmäiskustannuksiin ja ehtoihin muutoksia
Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen rahoitusehtoja on muutettu vähimmäiskustannusten sekä ulkomaisen rahoituksen saajan ja tuotantokoordinaattoriyrityksen osalta.
Vuoden 2025 haku uusin vaatimuksin ja ehdoin avataan 2.1.2025 klo 8.15.
Lue lisää Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin -sivuilta.
Market Explorerin, Tempon ja Talentin hakuihin tauko
Market Explorer, Tempo ja Talent-rahoituspalveluiden haut suljetaan 15.12.2024 klo 23:59. Uudelleen haut avataan 7.1.2025 klo 00.00. Talent-rahoituspalvelun hakua ei avata tammikuussa, vaan hakutaukoa jatketaan.
Haun sulkeuduttua asiointipalvelussa ei voi avata uusia hakemuksia eikä lähettää keskeneräisiä hakemuksia, jotka on luotu ennen haun sulkeutumista.
Uutista päivitetty 18.12.2024 tiedolla Talent-rahoituspalvelun hakutauon jatkamisesta.