Siirry sisältöön
Uutinen 23.09.2024

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimeen tulossa muutoksia vuonna 2025

Business Finland päivittää Av-tuotantokannustimen vaatimuksia tuotantojen vähimmäiskustannusten osalta. Tavoitteena on saada entistä suurempia työkokonaisuuksia toteutettaviksi Suomessa ja vauhdittaa vientitulojen kasvua.

Av-kannustimen avulla houkutellaan ulkomaisia audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöitä toteuttamaan tuotantoja Suomessa ja edistetään kotimaisten hankkeiden kansainvälistä rahoitusta. Rahoitus on harkinnanvaraista ja siihen liittyy vähimmäisvaatimuksia, joita nyt muutetaan.

– Tuotantokannustimen keskeinen tavoite on vientitulojen kasvu ulkomaisten tuotantojen Suomessa synnyttämän kulutuksen sekä kotimaisten tuotantojen viennin myötä. Jotta tavoite saavutettaisiin, teimme muutoksia rahoituksen vähimmäisvaatimuksiin, sanoo tuotepäällikkö Merja Salonen Business Finlandista.

Muutoksia vähimmäisvaatimuksiin vuodelle 2025

  1. Käsikirjoitetun sarjamuotoisen fiktion ja animaatiotuotantojen minuuttihinta on vähintään 11 500 € (9 500 € vuosina 2020–2024, 5 500 € vuosina 2017–2019)
  2. Kaikkien kannustimen piirissä olevien tuotantojen Suomessa synnyttämä kulutus on vähintään 500 000 € (350 000 € vuonna 2024)
  3. Dokumenttielokuvien kokonaistuotantobudjetti on vähintään 650 000 € (600 000 € vuonna 2024)

– Haluamme rohkaista suomalaisia yrityksiä hyödyntämään kannustinta ulkomaisten investointien houkuttelemiseksi ja entistä laajempien työkokonaisuuksien tekemiseksi Suomessa. Näin rahoituksen vaikuttavuus saataisiin maksimoitua. Projektien kokojen kasvaessa myös av-alan osaaminen ja infrastruktuuri kehittyvät, sanoo Salonen.

– Kannustimella rahoitettujen tuotantojen minuuttihinnan keskiarvo vuosilta 2017–2024 on yli 11 500 €. Vähimmäisvaatimuksen nosto 11 500 euroon on kohtuullinen, mutta välttämätön. Esimerkiksi kansainvälistä menestystä saavuttaneiden tv-sarjojen ja animaatiotuotantojen minuuttihinnat ovat pääosin yli 20 000 euron. Ulkomaisten tuotantojen Suomessa syntyneet kustannukset ovat keskiarvoltaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Suomessa syntyneiden kustannusten vähimmäisvaatimusten nosto sekä dokumenttielokuvien kokonaistuotantobudjetin nosto puolestaan edistävät rahoituksen vaikuttavuutta suurempien projektien myötä, perustelee Salonen muutoksia.

Lopullinen budjettipäätös joulukuussa

Audiovisuaalisen tuotantokannustimen vuoden 2025 budjetiksi on esitetty hallituksen talousarvioesityksessä 10 miljoonaa euroa (ks. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2025). Valtion talousarvio hyväksytään eduskunnassa joulukuussa.

Vuoden 2024 myöntövaltuutta voi hakea edelleen. Vuoden 2025 haku avataan 2.1.2025 klo 8.15.

Mikä tuotantokannustin?

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin on tarkoitettu fiktiivisten pitkien elokuvien, dokumenttielokuvien, käsikirjoitettujen sarjamuotoisten fiktioiden ja animaatioiden tuotantoihin.

Av-tuotantokannustin on enintään 25 prosentin maksuhyvitys Suomessa toteutetun tuotannon kustannuksista. Hyvitettäviä kustannuksia ovat audiovisuaalisten teosten tuotannosta suoraan Suomessa syntyneet kustannukset. Maksuhyvitystä voivat hakea suomalaiset tai ulkomaiset tuotantoyhtiöt sekä tuotantoihin valitut muut audiovisuaalisen alan yhtiöt. Rahoituksen myöntää Business Finland. Myönnetty rahoitus maksetaan jälkikäteen toteutuneita ja raportoituja kustannuksia vastaan.

Vuonna 2024 tuotantokannustimen budjetti on 12 miljoonaa euroa.

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustin

Rahoitetut yritykset 2016–2024
(Valitse Dimensiot-listasta Instrumentti)

Lisätietoja

Tuotepäällikkö
Merja Salonen
merja.salonen (at) businessfinland.fi

Rahoitusasiantuntija
Petteri Halme
petteri.halme (at) businessfinland.fi

Rahoitusasiantuntija
Laura Westerberg
laura.westerberg (at) businessfinland.fi