Saimme vuosina 2017–2018 toteutetun dLabin pilotteihin osallistuneilta yrityksiltä positiivista palautetta. Kampanjan aikana osallistettiin yli 200 ihmistä intensiiviseen design sprint -prosessiin, joissa ratkottiin yritysten ehdottamia konkreettisia kehityshaasteita. Ketterien menetelmien omaksumisen lisäksi tuloksena syntyi asiakkailla testattuja uusia lupaavia tuotekonsepteja. Myös kaksi uutta yritystä perustettiin jatkamaan kehitystyötä tulosten pohjalta.
dLab-piloteissa oli edustettuna laajasti eri toimialoja. Yhdistävänä tekijänä nousi esille digitalisaation hyödyntäminen. Kehityshaasteet liittyivät mm. tekoälyn hyödyntämiseen maanviljelyssä, valmistavan teollisuuden IoT-ratkaisuihin, matkailun digitalisaatioon tai seniorien hyvinvointipalveluihin. Digitaaliset alustat ja datan jakamiseen liittyvät mahdollisuudet nousivat esille useissa piloteissa. Datan hyödyntämisen näkökulmasta kiinnostavia sovellettuja menetelmiä olivat esim. data canvas ja service blueprint, jotka konkretisoivat tehokkaasti yhteistä kehittämistä.
Nopeiden kehityssyklien toteutuksessa korostuvat kokeneen fasilitaattorin ammattitaito ja aikataulun noudattaminen. Työpajoissa keskustelu lähtee helposti rönsyilemään tai äänekkäimmät osallistujat dominoivat vuorovaikutusta. Tasapainoinen yhdistelmä luovuutta ja kurinalaisuutta auttaa keskittymään olennaiseen ja tuottaa parhaat tulokset. Systemaattinen lähestymistapa mahdollistaa myös kiireisten päättäjien tai asiantuntijoiden ajankäytön optimaalisen hyödyntämisen prosessin aikana.
dLabin yhteistyökumppanina toimi Futurice Oy, joka vastasi pilottien käytännön toteutuksesta ja fasilitoinnista.
dLab-pilotit osoittivat systemaattisen käyttäjätutkimuksen merkityksen käytännössä. Perinteisesti kehitysprosessissa lähdetään helposti liikkeelle ratkaisu edellä oletetun asiakastarpeen pohjalta. Omista lähtöoletuksista on yleensä vaikea luopua, vaikka oikeilla menetelmillä voidaan nopeasti selvittää todellinen asiakastarve. Tyypillinen virhe on esim. paljastaa kehitettävä ratkaisu liian aikaisessa vaiheessa, jolloin käyttäjätutkimuksen tulokset eivät ole enää luotettavia.
Nopeiden prototyyppien kehittäminen ja testaaminen osoittautuivat dLab-piloteissa tehokkaiksi työkaluiksi. Esim. feikkimainosta (Fake Advertisement) käytettiin useissa piloteissa ensimmäisenä prototyyppinä asiakaspalautteen keräämiseen. Niiden avulla onnistuttiin nopeasti ja kustannustehokkaasti testaamaan ensireaktioita uuteen tuotekonseptiin ja saatiin arvokasta palautetta seuraavaan kehitysversioon. Pilotit osoittivat, että nopeiden prototyyppien avulla voidaan tehokkaasti suunnata innovaatioprosessia alkuvaiheessa ennen investointeja varsinaiseen tuotekehitykseen.
dLab-kampanjamme on nyt päättynyt, ja saatuja kokemuksia hyödynnetään osana Business Finlandin rahoitus- ja ohjelmatoimintaa. Into-rahoituksella yritykset voivat ostaa parasta mahdollista asiantuntijapalvelua oman innovaatiotoiminnan vahvistamiseen. Yhteiskehittämiseen, jossa on mukana useita yrityksiä ja tutkimusosapuolia, voi hakea Co-Creation-rahoitusta. Sen avulla voidaan nopealla aikataululla kehittää radikaaleja uusia ideoita ja sitouttaa osapuolet yhteiseen kehitystyöhön. Myös laajemmissa kokonaisuuksissa on mahdollista hyödyntää ketteriä menetelmiä innovaatioyhteistyön tavoitteelliseen ja määrätietoiseen kehittämiseen. Yritysvetoiset ekosysteemit voivat hakea kehityksen tueksi Business Finlandin kasvumoottoreiden orkestrointirahoitusta.
Sakari Karppinen
Asiantuntija
Business Finland
sakari.karppinen (at) businessfinland.fi
p. 050 5577 692
PS. Tästä linkistä löydät kaikki artikkelit dLab-pilottiprojekteista ja -innovaatiokilpailuista. Alla myös taustaa dLabin käynnistämiselle.
Radikaalit innovaatiot ja kokonaan uuden liiketoiminnan kehittäminen vaativat uusia ja ketteriä lähestymistapoja. Yritysten kilpailukykyisimmät innovaatiot syntyvät usein yhteistyössä asiakkaiden, kumppanien ja alihankkijoiden kanssa. Digitalisaatio on nopeuttanut kehityssyklejä ja asiakasarvo siirtyy yhä enemmän yksittäisen yrityksen tuotteista ja palveluista yhteiseen kokonaisratkaisuun. Verkostomaisen ja ketterän innovaatiotoiminnan käytännön toteuttaminen edellyttää myös uusia konkreettisia työkaluja ja menetelmiä sekä niiden käyttämisen hallintaa. Tähän pureutui Business Finlandin dLab-kampanja.
dLabin tavoitteena oli tutkia ja soveltaa palvelumuotoilua ja ketteriä asiakaslähtöisiä menetelmiä yritysten väliseen yhteiskehittämiseen. Kampanjan aikana toteutettiin yhteensä kymmenen pilottia eri aihealueilta. Pilotin lähtökohtana oli yritysryhmän tunnistama yhteinen haaste, jota lähdettiin ratkaisemaan yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.
Kehityshaasteen perusteella eri alojen osaajista koostuva tiimi hyödynsi kokeneen fasilitaattorin johdolla ketteriä asiakasymmärryksen ja konseptoinnin menetelmiä nopeassa aikataulussa. Jokaiseen pilottiin kuului 3-5 työpajaa sekä itsenäistä työskentelyä työpajojen välissä.
Alla on kuvattu yksittäisten dLab-pilottien päävaiheet ja niiden tavoitteet. Jokaisen vaiheen toteutukseen liittyi vaihtoehtoisia työkaluja, jotka valittiin tapauskohtaisesti.