Neljäs ja viimeinen haku aukesi 2.12.2022 ja päättyy 14.4.2023.
Haku toteuttaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, joka on osa EU:n elpymisvälinettä (Recovery and Resilience Facility, RRF). Elpymisrahoituksella edistetään elinkeinorakenteen uudistumista ja suomalaisten yritysten kestäviin ratkaisuihin perustuvaa kilpailuetua.
Tavoitteena on vauhdittaa rakennusalan ilmastonmuutosta torjuvien ja vähähiilisyyttä tukevien teknologioiden, palveluiden ja toimintamallien käyttöönottoa, toimintatapojen muutosta ja lisätä tuottavuutta. Projektit voivat liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, ilmasto- ja ympäristöratkaisuihin, uusiin energiaratkaisuihin tai vähähiiliseen rakennettuun ympäristöön ja siihen liittyviin digitaalisiin ratkaisuihin. Haasteisiin vastaaminen edellyttää toimialoja ylittävää osaamista ja verkottumista eri osapuolten kesken.
Lisäksi rahoitushaku koskee teollisuuden vähähiilistymistä ja kiertotaloutta, digitaalista uudistumista ja teollisen palveluviennin kasvattamista huomioiden murrokselliset ja uudet teknologiat.
Rahoitettavien hankkeiden tulee liittyä yritysten vähähiiliseen ja/tai kiertotalouden tai palveluliiketoiminnan merkittävään kehittämiseen ja uudistamiseen. Teollisuuden vähähiilisen kiertotalouden, digitalisaation ja palvelukehityksen rahoitusta voidaan kohdentaa yritysten itsenäisiin tutkimusprojekteihin tai tutkimusorganisaatioiden kanssa Co-innovation-projekteihin.
Hankkeet voivat sisältää esimerkiksi seuraavia aiheita:
Vähähiilisen rakennetun ympäristön haussa Business Finland rahoittaa uutta luovaa tutkimuksellista työtä avustuksella. Avustusta kohdistetaan yritysten itsenäisiin tutkimusprojekteihin tai tutkimusorganisaatioiden kanssa Co-innovation-projekteihin. Kunnat ja muut julkiset hankintayksiköt voivat hakea innovatiivisten julkisten hankintojen tukea.
Avustuksella rahoitettavissa projekteissa:
Hyväksyttävästi jätetyssä hakemuksessa tulee olla rahoitushakemuksen käsittelyä varten riittävät tiedot sisältävä hakemus sekä projektisuunnitelma.
Business Finland myöntää pk-yritysten tutkimusprojekteihin enintään 50 prosenttia avustusta projektin kokonaiskustannuksista. Midcap- ja suurten yritysten avustus on korkeintaan 40 prosenttia projektin kokonaiskustannuksista ja tutkimusorganisaatioiden avustus on tyypillisesti 70 prosenttia.
Hakijan ja hakemuksen perustiedot täytetään Business Finlandin sähköisessä asiointipalvelussa.
Rahoitusta myönnetään alustavan suunnitelman mukaisesti vuosina 2021, 2022 ja 2023 yhteensä 32 miljoonaa euroa. Business Finland tekee rahoituspäätökset normaalien valintakriteereiden mukaan.
Suomen kestävän kasvun ohjelmasta (RRF) rahoitettavien hankkeiden tulee päättyä viimeistään joulukuussa 2025.
Tutustu vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmaan
Tutustu Suomen kestävän kasvun ohjelmaan
#KestäväKasvu